lauantai 25. elokuuta 2012

101. Kuulumisia

Hei taas! Ajattelin, että tuo arvonta oli nyt vähän aikaa tuossa etusivuna, ja pidin itse pienen postailutauon. Tosiaan ei tämä blogi kuollut ole. Ollaan tosiaan ponin kanssa treenailtu ahkerasti koulua ja maastakäsin harjoituksia. Yhdessä estevalmennuksessa ja kisoissakin ollaan käyty. 



Tuossa on kuvia maanantain koulureenilöisistä ja video Tahkon 90cm:stä. Oikeastaan on ollut niin pitkä tauko, että voin vain kertoa kuulumisia, en muista nimittäin tarkalleen mitä olen tehnyt milloinkin:--D 




Kisoista tulee nyt erillinen postaus, ja sen jälkeen rupean taas normaaliin rytmiin postailemaan. Mutta kuitenkin jos koululta on kiireitä, niin sitten en voi kirjoitella. 


Muuten ostin ponille kaksi uutta huopaa, korvahuppu ja pintelit!
Tuossa niistäkin kuvaa.

Elikkä HV-Polon pinkki kouluhuopa ja Eskadronin oranssit
estekamppeet.








Anteeksi, jos postaus oli sekava, mutta kisapostaus on parempi! Kommentteja saa laitella etenkin nuiden
kuvien koosta, ovatko ne paremmankokoisia kuin ennen vai palataanko entiseen? :)
   Sain myös tuon Youtube-tilini toimimaan ja sain tuon videon upotettua suurempana tänne!

//Nora

sunnuntai 12. elokuuta 2012

100. Arvonta!




Blogissani on siis nyt jo sata posteusta täynnä! Sadannen postauksen kunniaksi pidän blogissani arvonnan. Videopostauskin tulee, kunhan saan Juulian hinattua tallille!:--)


Arvonnan palkinto on joko päitset (ei mitkään yksiväriset nailonpäitset) hevoselle tai kannukset timanttikivillä. Molempiin palkintoihin tulee mukaan myös ratsastussukat! Voittaja saa itse päättää kumman haluaa. Muistathan ilmoittaa hevosesi pään koon tai oman jalkasi koon!

Arvonta suoritetaan arvontakoneella.
Viimeinen osallistumis päivä on 2.9. 2012!

Osallistumisen ohjeet:

- Arvontaan saa osallistua vain lukijat. Jos liityt uutena lukijana, toivon ettet heti lähde pois!
- 1 arpa/ Olet blogini lukija, kommentoit myös jotain blogista. 
-2 arpaa/ Mainitsemalla arvontani blogissasi, laitathan linkin postauksesta jossa maininta on.
- Laitathan kommenttiisi myös toimivan sähköpostiosoitteesi.
- Voit siis osallistua arvontaan kahdella arvalla!

Onnea arvontaan!

tiistai 7. elokuuta 2012

99. Kisat

Joudutte nyt tyytymään videottomaan postaukseen, koska videot ja lisäkuvat tulevat vasta sadannen postauksen jälkeen.

Perjantaina lähdimme ajamaan Tahkolle klo 11. Olimme Tahkolla n. klo 12. Aluksi kävimme Sofian ja Janeten kanssa näyttämässä ponien rokotustodistukset, ja juomista myös. Sitten katsoimme ratapiirrustukset ja menimme purkamaan tavaroita ja poneja. Aapo tuli todella hyvin kopista, pienen vastaan urputtamisen jälkeen. Sitten tein  viimeiset puunaukset ja ponille varusteet päälle. Kun Aapo oli valmis laitoin itseni ja annoin ponin Janetelle. Janette vei Aapon verryttelyalueen lähelle, kun minä ja Sofia kävelimme radan. Rata oli looginen ja helppo ratsastaa.

Ilme kohdallaan! (c) Minttu

   Sitten ponin selkään.Verkka oli hieman outo. Se oli jaettu kahdeksi kapeaksi kentäksi jolla toisellapuolella oli okseri jota hypättiin vasempaan suuntaan ja oikeaan suuntaan oli pysty. Aapo oli verryttelyssä jännittynyt, koska kentän laidalla oli possujen tarha. Possut makasivat ulkona ja nekös ponia pelottikin! Pystylle hypyt tulivat hyvin, mutta okserille aluksi tuli outoja pomppuja, mutta kyllä nekin tasaantui.
   80cm radalle lähdin siis hyvä verkka takana ja omalla moottorilla liikkuvan ponin kanssa. Rata alkoi hyvin, paikat olivat hyvät. Kuitenkin esteelle 5 tuli pudotus joka oli ihan kokonaan oma mokani. Annoin ponin valua liian lähelle, mutta kilttinä poikana Aapo kuitenkin hyppäsi <3 Loppuradan poni otti varmistellen, ettei enää puomit kolisisi! Eli radan lopputulos oli 4vp.
Iloinen ratsukko ratojen jälkeen <3

Ysikympin verkka oli lyhyempi minun osalta, oli edellinen rata jo alla niin ei tarvinnut kamalia hypätä.
Menin odottelemaan vuoroani ja kerkesin nähdä kahden poniratsukon radan ennen meitä. Aapo tuntui virkeältä ennen pillin vihellystä ja olin aika hyvillä fiiliksillä lähdossä radalle.
  Ysikympin rata oli hieman outo, mutta ihan simppeli. Minulla meinasi tulla oksennus kolmannen esteen kohdalla, mutta sain koottua itseni ja jatkoimme. Rata oli hyvä ja nollat sieltä tuli <3 Olin niin tyytyäinen rataan, että ei olisi haitannut, vaikka ei olisi sijoituttu.
Koljonvirta 90cm (c) Minttu

Kävin ravaamassa loppuravit ja käynnit, ja laitettiin ponikin jo koppiin, kunnes kuulin, että olin viides! Siinä kiireessä en edes ponia ottanut mukaan, kun laitoin kamat päälle ja menin odottamaan palkintojen jakoa.

Hurja mies<3 (c) Minttu
Kotiin lähti siis taas keltainen ruusuke ja onnellinen ratsukko! Päästiin lähtemään kotiin. Kotona laitoin Aapon jalat kuntoon ja hoidin sen oikein kunnolla. Sitten vietiin ponit Sofian kanssa pihalle.

Poni oli niiiin suber!<3

Nyt kerron myös, että ei ole tapahtunut oikeastaan mitään jännää, koska ponilla on etukenkä irti.. Muutenkin postailutauko tulossa, koska kuvaamme videopostauksen viikonloppuna Juulian kanssa.

9. Kuva lempi herkuistamme


Minun: suklaa!
Aapon: Omena!

10.Kuva lempi harrastuksestamme



Esteet;--)

Tosiaan seuraavan kerran videopostauksen merkeissä.

//Nora

maanantai 30. heinäkuuta 2012

98. Maastoilua ja tuuppailua

Tosiaan elien kävimme Sofian ja Nandan kanssa maastossa! Varmaan toinen kerta, kun käytiin Aapon kanssa kaverin kera oikein laukkamaasto. Kun saimme mennä ponin kanssa ensimmäisinä, niin ponin kilpailuvietti ei niin pahasti herännyt, kun jos olisimme menneet toisina.
   J otti kyllä kuvia ja videoita maastoretkestä, mutta minun kännykällä. Tuollaisissa "uutuus" kännyköissä ei ole näköjään edes siirrä koneelle toimintoa! Yksi kuva minulla on kuitenkin, sen sain otettua kameralla ennenkuin loppui akku.
   Maaston jälkeen annoin ponille heinät ja hoidin sen jalat kylmällä ja harjasin sen kunnolla. Ötökkämyrkkyä sai myös läträtä, on nuita paarmoja sen verran! Hoitamisen jälkeen annoin Aapolle iltakaurat ja jätin sen "nukkumaan".


Vaaleampi Nanda ja tummempi Aapo<3
Tänään menin tallille ja rupesin siivoamaan ponin karsinaa. Oli taas melkoinen homma, kun kakat olivat leviteltynä ympäri karsinaa!  Kannoin vedet ja hain ponin sisälle.
   Tallissa pesin Aapon jalat ja harjasin sen. Ihme kyllä se ei ollut edes kovin likainen, kun laidun alkaa olla kuiva. Kuitenkin vuohiseen asti olivat ihan kuraiset. Sitten varustin ponin ja lähdin kävelemään kentälle.
   Kentällä rupesin heti verkkaamaan käynnissä, ympyröitä, taivutuksia ja pystähdyksiä. Sitten ravissa myös ympyröitä ja kulmiin kunnolla taivutukset. Sitten otin välikäynnit ja laukkaa. Laukassa ympyröitä ja ns. laukkaväistöjä.
   Tehtävänä tein harjoitusravissa kolmikaaristakiemurauraa ja aina, kun oli keskihalkaisijan kohdalla tuli käyntiin siirtyminen. Sitten oti loppuun vähän laukkaa ja eteenalas loppuravit ja lähdimme kävelemään takaisin tallille.
   Tallissa laitoin kaikki Aapon tavarat silleen esille, että Maria ne siitä huomenna löytää. Harjasin Aapon oikein kunnolla ja lellin sitä, koska huomenna lähdemme kolmeksi päivää Helsinkiin. Tulee niin ikävä ponia, että soitan Marialle varmaan sata kertaa!:'(<3

Ajattelin tehdä vielä tällaisen plussat ja miinukset jutun ratsastuksesta! Jos tykkäätte enemmän tästä niin alan tekemään tämän joka kerta.

+ Aapo kuunteli hyvin pohjetta
+ Poni liikkui eteenpäin omalla moottorilla
+ Aapo oli mukavan tasainen kokoajan!
- Hieman hidas käyntiin siirtymisissä
- Kyttäsi tiettyä kulmaa toiseen suuntaan

7.Kuva siitä mitä inhoamme
PAARMAT!>:(


8.Kuva siitä missä olemme viimeksi käyneet
Maaninka!

I love my pony<3
Seuraavan kerran sitten postaan, kun palaan Helsingistä!;--)
//Nora

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

97. Banneriäänestys!

Eli nyt on lukijoiden aika päättää blogini tuleva banneri! Muutan ulkoasua sen mukaan minkä bannerin valitsette:--) Pahiuttelen en osaa niitä tehdä, mutta yritän:--D Eli kommentteihin numero ja miksi juuri se banneri.

Kuvista suuri kiitos Anskulle ja Mintulle !

Ps. Aletaan lähestyä sadannetta postausta ja silloin luvassa on jotakin extraa!;-)


Numero 1
2.
3.
4.
5. by. Juulia

perjantai 27. heinäkuuta 2012

96. otsikoimisen jalo taito

Joo on taas jäänyt vähän tämä bloggailu, mutta ei ole oikein ollut aiheita, pelkkien kevyien päivien takia.

Tosiaan maanantaina menin kevyesti ilman satulaa. Venyttelin oikein kunnolla ja irrottelin sen ravissa. Aapo oli tosi mukava, jokseenkin vaan virkeä:--D

Tiistaina kävin maastossa! Tai no maastossa ja maastossa, mutta Aapon laitumen ympärillä on sellainen n.800m pitkä maastolenkki niin menin sitä:--) Ravissa se meni hyvin, mutta laukassa poni oli tosi varovainen. Nimittäin lenkin pohja oli niin kova, kun oli satanut taas.. Kyllä me laukassakin päästiin, mutta kovin oli vaivanloista sekin. Ymmärrettävää kumminkin, prinsessaponi, kun on;--)
   Lenkin jälkeen laitoin ponin jalkoihin linimentit ja venyttelin ne. Sitten laitoin ponille kaikki ruuat ja siivosin sen karsinan. Aapon vein siksiaikaa pihalle.

Keskiviikkona ponilla oli lepopäivä. Olin itse nimittäin Kuopiossa. En ostanut sieltä mitään ihmeellistä, paidan ja molemmille elikoille nameja.

Tälläisiä Aapolle!:--)

Tänään menin Aapon normaalisti läpi. Kevyesti eilisen lepopäivän jälkeen. Poni oli "hieman" virkeä. Eipähän ollut tahmea kaveri!;--) En tehnyt mitään erikoista läpi vaan:--)

Huomenna (tai siis tänään onhan kello jo yli puolenyön) meinasin laitella vähän videopätkiä meidän menosta;--)


5.Kuva Aapon lempikaverista
Roi on Aapon paras ystävä kieltämättä!:--)



6.Kuva asiasta minkä haluaisimme


Koulusatula! Etenkin tuo Globus Clickin ruskea!



//Nora

maanantai 23. heinäkuuta 2012

95. lauantai+ sunnuntain kisat

Lauantai:

Menin tallille ja rupesin harjaamaan todella kuraista ponia... Aapo oli nimittäin pyörinyt tarhan mutaisimmassa kohdassa, joten se oli sitten sen näköinen.
   Kun olin harjannut ponia n.½ tuntia varustin sen ja laitoin itsellenikin loput varusteet ja lähdimme kävelemään kentälle Nandan ja hänen omistajansa kanssa.
   Tein alkuun kevyen alkuverkan eli ravia ja laukkaa. Kävelin n. 5min ja sitten rupesin tekemään avotaivutuksia toiselle pitkälle sivulle ja  toiselle tein loivaakiemurauraa laukassa siihen tulee siis kaksi vaihtoa. Aapo oli tosi kiva pientä temppuilua lukuunottamatta! Kun olin kävelemässä välikäyntejä alkoi ukkostamaan ja satamaan todella kovaa, joten otin vain loppuravit ja lähdimme kävelemään tallille takaisin.
   Tallissa puhdistin varusteet sunnuntaisia kisoja varten. Pakkasin varusteet ja laitoin ne kasaan, jotta aamulla ne olisi helppo ottaa siitä.

Sitten lähdin polkemaan Koljonvirralle. Siellä minua odottelikin Max-poni. Lupasin J:lle, että ratsastan ponia hänen ollessaan lomareissulla. Max meni ihan hyvin. En tehnyt mitään kummoista, koska tein ns. tutustumis ratsastuksen. Kun olin mennyt Maxin menin Kekkosen selkään, taas! Se on kyllä niin kiva kaveri! Nyt sain jo ravailla sillä pidemmän aikaa. Vaikka Kukan omistajan mielestä hevosen ravi on hassu, minusta se on ihana!

Kekkonen,Kukkanen, Kukka! © ak/ ak.galleria.fi

Sunnuntai:

Kisapäivä! Heräsin aamulla klo 6.05 ja lähdimme ajamaan tallille 6.25. Otimme Nandan omistajan kyytiin matkan varrelta. Tallilla harjasimme ponit kurasta ja liasta ja pakkasimme tavarat autoon. Laitoimme ponit koppiin ja lähdimme matkaan. Matka Maaningalle kesti n.1h ja olimme perillä yhdeksän aikaan.
   Jätimme ponit koppiin ja lähdimme maksamaan lähtömaksut. Laitoimme poneille suitset kopissa ja sitten purimme ne. Pistin Aapolle suojat jalkoihin ja lähdit taluttelemaan ponia. Katsoimme S:n ja Nandan verryttelyä ja kävimme tutkiskelemassa paikkoja, koska Aapoa ei voinut jättää koppiin yksin.
   Kun S ja Nanda olivat meneet luokan 70cm menin laittamaan Aapon loppuun ja menin verryttelemään. Verkassa Aapo tuntui todella kivalle! Se hyppäsi hyvin ja laukka oli temmokasta.
   Verkan jälkeen menin tutustumaan rataan, koska menin jo toisena, piti verrytellä aikaisemmin. Tutustumisen jälkeen menin ponin selkään ja menin maneesiin. Odotimme ensimmäisen ratsukon suorituksen ja sitten oli meidän suoritus.
   Rata oli mielestäni tarpeeksi vauhdikas nuin ensimmäisiksi kisoiksi kahteen kuukauteen. Ja tuloksena oli 0-0 ja toisen vaiheen aika 37,63 ja korkeus oli sen 80cm ja sija 9 toiset ei sijoittuneet. Olin todella tyytyäinen !

Sitten oli luokka 90cm. Tein todella lyhyen verryttelyn ja se kannatti! Nimittäin Aapo oli radalla pikkaisen veltto ja väsynyt enkä yhtään ihmettele.. Se oli joutunut kävelemään todella kauan ennen luokan alkua. Radalla paikat tulivat vähän lähelle, mutta se ei haitannut, koska ponnu kuitenkin kantoi ponin esteiden yli! Ja myös 90cm 0-0 ja aika 34,10 ja sija 5 ♥ Yyyber tyytyäinen poniin! 


   Saatiin siis keltainen ruusuke ja sellainen söpö kukkaharja! 

 http://ak.galleria.fi/kuvat/2012/Seuraestekilpailut,+Maaninka/DSC_1708.JPG
Tuossa kuvia ja niitä lisäilen tännekkin kun saan :)


// Nora