tiistai 29. toukokuuta 2012

76. minä odotan...

Otsikko ei sinäänsä aiheeseen liity mutta odotan KESÄLOMAA johon on vain 3 PV!<3

Loppuviikko meni leppoisasti reenaillen ja säästellen kisoja varten :) Torstaina menin kuitenkin meidän junnujen estetunnilla, mutta en Aapolla. Olisi tullut liian rankkaa. Menin tunnin Gustavalla. Gusti oli oikein mukava ja tykkäsin mennä sillä.

No mutta sitten itse asiaan! Nimittäin viikonlopun kisoihin!

Perjantaina menin ponin kanssa jonkun ½tuntia verryttelyalueella, koska rata oli jo rakennettu. Ratsastuksen jälkeen puhdistin kamppeet ja menin kotiin Jennin kanssa.

Lauantaina aamu alkoi klo 7.00. Lähdin tallille kahdeksaksi ja kävin näyttämässä Aapon passin ja rokotteet. Sitten laitoin ponin valmiiksi ja lähdin tutustumaan rataan. Radan jälkeen verkkasin ponin. Lähdin jo toisena joten valmistauduin heti luokan alussa.
  90cm Rata meni hyvin yhtä kieltoa lukuunottamatta. Kuitenkin päästiin ensimmäinen vaihe läpi! Olin niin tyytyäinen poniin!
  Metrin rata oli kanssa simppeli ja se meni 5 esteelle asti hyvin. Kun tulimme ponin kanssa 6 esteelle se huomasi suuren saksanpaimenkoiran aidan vieressä... Poni pääätti sitten ottaa siihen etäisyyttä ja kielsi kyseiselle esteelle ulos... Mutta kuitenkin olen toooodella tyytyäinen rataan ja huomaa ettei tee hankalaa tuokaan metri!:) loppupäivän olin "töissä" elikkä toimihenkilönä.
   Sunnuntaina aamu alkoi juuri samalla tavalla ja verkka oli lyhyt. 90cm Rata oli lauantaihin verrattuna parempi, koska kieltoja ei tullut, mutta se viimesen esteen kirous! Juurii sen viimeisen esteen piti tippua! Noo silti olin tosi tyytyäinen, koska kieltoja ei tullut :) Metriä en sunnuntaina mennytkään. Molempiin päiviin erittän tyytyäinen!<3

Maanantaina kävin hömpöttelemässä ilman satulaa ja syöttelemässä.

Valitettavasti ei olen kun yksi kuva, mutta kunhan saan loputkin niin niitäkin tulee :) 








Tämä kuva on siis metristä. Näyttää olevan helppoa, kun voi silmät kiinni hyppiä :D

                                                                                 //Nora

torstai 24. toukokuuta 2012

75. hyppelyitä ja kuvia

Elikkäs olin eilen Aapon kanssa Lindan hyppytunnilla. Menimme jonkun pikkuradan, koska kisat ovat niin lähellä. Aapo meni ihan sikakivasti! Lindan kommentteja:
 "Mitäsä multa tunteja pyydät, kun tuossa ei oo mitään korjattavaa?:D"
 "Voi että toi poni on huippu!"

 Elikkäs kansallisia jännittäen(: Ja huomisen HUIPPUKOHTA on se, että Jennin kanssa pestään Aapo(; Saattaa olla pikkuisen paskaista vaahtoa ponissa :D
JEE EN JAKSA KIRJOTTAA ENEMPÄÄ JOTEN KUVAT KORVAA KAIKEN;)(valitettavasti hyppäristä ei ole kuvia:() Kaikki kuvat on joka (c) Jenna tai (c) Juulia. Kiitos kuvista <3


rakas<3<3

raksu<3
 <><><><>
<3

Hienoaapo<3
laukanvaihto;)

lauantai 19. toukokuuta 2012

74. esteponista on moneksi!

Tämä yrittää esittää päivää tallilla postausta:') Kerron siis tästä tämän päivän talleilusta. Tallipäivä alkoi klo 12, kun poljin tallille. Otin koiran sinne mukaan, jotta sekin saisi vähän liikuntaa:) Menin talliin viemään tavarani ja sitten menin kuvaamaan Aapoa ja Suloa pihalle. Pojat oli nimittäin pihalla:) Sitten Mari, Roosa ja Olivia tulivat tallille ja kävimme maalaamaan aitoja. Tiko otti aurinkoa Emilian kanssa. Kovin ol tyytyäisen näkönen, kun sai vaan löhötä:D
Pikkuponi<3
Kun olimme maalanneet joknkun tunnin menimme tekemään sellaisia heppakerhon julisteita. Rupeamme nimittäin vetämään hevoskerhoa:) Niistä tuli melkoisen hienoja, mutta keskittyminen siinä herpaantui! En loppuvaiheessa voinut edes kirjottaa, kun AA ja EE eivät erottuneet :D
Tytöt työntouhussa! Kuvasta puuttuu ahkera koira;)
Kun oli väkerretty 14 kappaletta niitä ilmoituksia pääsin Aapoa laittamaan.. Harjasin sen siinä ja etsin kaksi liinaa, pehmeät kuolaimet ja riimunnarun. Nimittäin ohjasajoin ponin! Olen huomannut, että se parantaa Aapon ratsastettavuutta, kun joskus hiihtoratsastaa tai ohjasajaa ponia:) Aapo käyttäytyi oikeein nätisti koko puolen tunnin ajan!:)
ehkä ainut kelpuutettu kuva ilmeiden takia:D
Ohjasajon jälkeen puunasin Aapon, koska Ansku otti siitä rakenne ja pääkuvia. Se olikin vaikeaa, millään ei nimittäin poika mahtanut paikallaan pysyä:D Tuli sieltä kai pari hyvääkin. Sitten vein Aapon karsinaan ja annoin sille nameja. Käytin koiraa ulkona ja sitten meninkin Kukkasella (5v, 180cm korkea herrasmies). Se käyttäityi todella hyvin siihen katsoen, että kuului vaikka mitä ääniä! Kiva heppa:)
Loppupäivästä Emilia tuli meille ja soitin semmosta hienoo epävireistä kitaraa:D
Taiteellinen ja hyvin tarkennettu!
Kerrankin paljon kuvia ja jonkinverran tekstiä! -Nora

torstai 17. toukokuuta 2012

73. Kisojakisoja..

Vaikka mitä on nyt taas jääny kirjottamatta NIIN tässä kerron VAAN kisaviikonlopusta, joka ei kyllä oluut viikonloppu, mutta ei sillä oo väliä:D

Sunnuntaina oli KuoR:in aluekoulukisat.

 Aamulla ajeltiin tallille ruokkimaan ponia ja pakkaamaan tavaroita autoon. Sitten, kun ponit oli mutustanu ruokansa ruettiin pakkaamaan ne kyytiin. Ensimmäisenä meni Ants. Sitten Aapo (meni yllättävän hyvin sinne!) Viimeisenä Lurkki. Sitten rekka lähti ajamaan edeltä kohti Kuopiota. Me mentiin henkilöautolla perästä. Kuopiossa ruettiin heti laittamaan Lurkkia valmiiksi, koska se meni melkein heti ensimmäisessä luokassa. Aapo ja Ants laitettiin karsinoihin, jotka niille oli varattu.
   Menimme sitten katsomaan muita suorituksia ja hevosia;) Siinä se 5tuntia vierähtikin. Tuntia ennen minun starttia menin vaihtamaan kisavaatteet päälleni ja sitten menin laittamaan ponin. Kun poni oli valmis, kävelin verryttelyalueelle. Aloin suoraan työstää ponia hommiin. Verkassa Aapo oli tosi mukava! Tein paljon siirtyimisiä ja taivutteluja. Sitten olikin jo minun vuoroni... Jännitti ihan sikakovasti! Sain mennä heti radalle kiertelemään aitojen sisäpuolelle. Sitten pilli soi ja rata alkoi. Sen aikana kerkesin hengittää ehkä 3 kertaa:D Rata meni hyvin ja sieltä irtosi 61,136% ja 269pistettä! Hieno poni<3 ja tällä suorituksella sija 3! Hieno Aapo rakastan <3

 Maanantaina oli KiuRa:n iltaestekilpailut.

 Kisat alkoi viiden aikaan, joten ei kamalaa kiirettä ollut, mutta koska Sulo tuli kyydissä niin lähdimme vähän aikaisemmin. Molemmat menivät todella hyvin koppiin ja kerkesimme Hingunniemeen jo ensimmäisen luokan loppuun:) Aapo ja Sulo odottivat kopissa luokan 70cm, mutta Sulo meni 80cm niin piti purkaa ne molemmat pois. Pidin Aapoa koiranani ja se oli katsomassa, kun hyvä ystävä meni rataa;)
Sitten, kun 80cm oli puolessa välissä, menin laittamaan Aapon ja itseni valmiiksi ja menin verkkaamaan. Verkka onnistui hyvin ja lähdin luokkani ensimmäisenä. Korkeus oli siis 90cm. Rata alkoi hyvin ja Aapo oli mukavan reipas. Muuten puhdas rata, mutta sarjalle yksi kielto. Eise mitään haitannut säästeltiinpähän siihen huimaan koetukseen;) Eli 90cm 4vp ja todella tyytyäinen rataan :) Sitten menin kentälle kävelemään ja ravailemaan ja verkkaamaan siihen 100cm rataan. Verkka oli lyhyt, mutta ei sitä pidempää tarvittukkaan. Sitten pääsin radalle. Jännitin ensimmäistä metriä, mutta me selvittiin siitä! 100cm 4vp, ei mikään hassumpi suoritus <3 HIENO AAPO<3


 Anteeksi kuvaton postaus, mutta ei ole kuvia :(:( - Nora

lauantai 12. toukokuuta 2012

72. On taas vähä jääny...

Taas tällänen pikakelaus viikosta... Tiistaina kävin tuuppailemassa ponin kanssa maneesissa, koska tunnit oli kentällä. Aapo oli ihan sikakiva ja kevyt kädelle <3 Tein parikertaa sen kouluradan ja harjoittelin radan teitä.
Keskiviikkona Aapolla oli kengitys. Pidin ponia koko kengityksen ajan. Hyvin poni käyttäytyi. Sen jälkeen laitoin ponin kuntoon ja lähdin ulos testaamaan miten uudet popot toimivat!;) Hyvin pelasi ja kevyt n. 30min ratsastus josta jäi hyvä mieli:) Kävin loppukäynnit maastossa ja annoin sille ruuat eteen:)
Torstaina Linda katsoin meidän kouluradan läpi. Alkuun tein ns. kisaverkan ja sitten Linda leikki tuomaria :D Kuulemma menee hyvin, kun itse olen rauhallinen ja en jännitä, mutta miten se on mahdollista?:D Aapo oli ihanan kevyt ja totteli kaikkia apuja. Ratsastuksen jälkeen annoin heinät ponille ja sitten poljin kotiin syömään. Syönnin jälkeen poljin takaisin tallille taluttamaan. Talutin Gustavaa:) Höperö tamma...
Perjantaina juoksutin Aapon, koska menin katsomaan illalla IINAN esitystä. Se oli aika hieno;) Nopea liikutus kevyesti on vaan hyvä, on ollut ponillekkin rankka viikko! Mutta hyvin se on jaksanut <3
Anteekis tämä lyhyt tekstiosuus:( Mutta kuvat korvaa kaiken:)

tiistai 8. toukokuuta 2012

71. Valmennus 7.5

Meillä oli Aapon kanssa eilen aluevalmennukset. Menimme Juulian kanssa tallille 4aikaan. Laitoimme kamat kasaan ja rupesimme kopittamaan ponia. Siinä meni odotettua pidempään... Poni käveli koppiin montakin kertaa, mutta tuli sieltä pois:D Sitten, kun se sinne meni niin lähdimme ajamaan Sorsasaloa kohti. Sorsiksessa Juulia, äiti ja Iitu laittoivat Aapon ja minä vaihdoin kamat. Sitten kentälle. Verkkasin ponin kunnolla ja otin pari verkkahyppyä. Sitten Sanna kertoi radan ja hyppäsin kaksi eri versiota. Korkeus oli varmaan joku 90cm. Aapo oli ihan super<3 Ekat ulkoestereenit ja meni sikahyvin! Sitten poni koppiin ja kotiin. Sannan mielipide oli, että Aapo on kehittynyt ja minä olen kasvanut sen verran, että pystyn ratsastamaan ponia paremmin.:) Hyvä poni <3
Poni<3
Hienopallero<3

lauantai 5. toukokuuta 2012

70.

Torstaina oli taas tasasen vakkaritunti. Meidän ryhmä aloitti nyt ratsastuskoulun ulkokauden! Aapo oli melkosen laiska tapaus.. Mutta välillä hyvä niin :) Harjoiteltiin SUORAAN MENEMISTÄ :D Se voi olla näköjään hankalaa muillekkin, kun minulle.. Lopussa Aapo oli todella hyvä:) Minun poika<3 Perjantaina kävin taluttamassa Aapoa ja Tikoa. Päästin Aapon tarhaan irti jotta se saisi piehtaroida ilman loimea ja oikein luvan kanssa :D Aapo seurasi minua kuin sorsanpoikanen emoaan<3 Sitten vein ponin syömään iltaruokia ja lähdin Tikon kanssa kävelemään kotiin. Se että olin jo kävellyt koiran kanssa tallille ja puoleenväliin kotimatkaa ei koiralle riittänyt... Kuulema olin lenkkeillyt aivan liian vähän! Tiko kiskaisi itsensä irti hihnasta ja paineli jonnekkin metsään. Juoksin IDIOOTIN perässä noin puolituntia. Siinä huudossa meni varmaan myös joutsenilta korvat! Voi että kun sain sen kiinni! Arvatkaa vaan olinko sille edes vihanen?!? Kotona rupesin leipomaan. Ja nyt jatkan samaa hommaaa.... TÄMÄ HOMO BLOGGER EI TAAS TOIMI JOTEN EIPÄ TULE KUVIA JA TEKSTI TULEE MAHTAVASTI PUTKEEN.........

torstai 3. toukokuuta 2012

69. vappu 2O12♥

Eli nytten vapusta!

Ilta alkoi klo 19.00 Kauppis Heikin koululla. Eli jossain jumalanselän takana:) Menin sinne Roosan kyydillä. Siellä meitä odottikin jo Heidi. Juulia tuli melkein samaan aikaan, kun minä ja Heiskanen. Menimme sitten koulunpihaan odottamaan Jennaa. Kun Jenna tuli alkoi serpenttiinisota :D Ja mikälie se löllö juttu :D Itse en halunnut löllöä, mutta serpenttiinin uhriksi jouduin :D Vähän myöhemmin tulivat Sina ja Suvi. Siihen mennessä Heidi oli juonut jo pullollisen simaa ja sen kyllä huomas :D
 Kun kaikki oli paikalla lähdettiin läheiseen puistoon. Siellä riehuttiin ja syötiin karkkia. Mm. elefanttimarssi ja tuttiritari raikui :D Kävimme myös kiertämässä skeittirampeilla, mutta koska alkoi tulla hieman kylmä lähdimme Heidin luokse. Siellä eräät TAAS joivat pullollisen simaa! Syötiin me munkkeja ja patonkiaki :D Sitten kello alkoi lähetä 23.00 joten Roosan ja Juulian piti lähteä:( Siitä me loput mentiin Jennalle odottamaan Sinan äitiä. kyyti myöhästyi, mutta se ei haitannut;) Olin kotona joskus vailla 12. Takana siis mahtava vappu <3 Kiitos seurasta ihmiset!

http://www.youtube.com/watch?v=lIAG-nHKPew&feature=results_video&lr=1&ob=0 linkki jennan tekemään koostevideoon.


JA KUVIA!

kuvasta puuttuu juulia ja suvi:(

i'm the world lord!!


i <3 juulia












68. Sinne meni taas koko viikko!

Taas on jäänyt tämä kirjottelu... Mutta niin...

Maanantaina oli Tarun tunti. Tehtiin niitä kouluradan teitä ja tehtäviä ulkona. Alussa poni oli todella painava kädelle ja kova vasemmalle ohjalle. Poni pehmeni mukavasti laukan jälkeen. Aluksi harjoiteltiin VAAN suoraan menemistä. Oikeastaan se oli ihan sikavaikeeta! Luulisi, että suoraan ratsastus olisi helppoa, mutta ei! Kaikki eli vinous, taipuvuus ja asetukset näkyvät aluekisojen tuomareille. Seurakisojen he:C luokassa sitä ei katsota onko hevonen hieman taipunut oikealle vai ei.. Siitä, kun selvittiin ruettiin tekemään volttikahdeksikkoa ja nelikaarista kiemurauraa. Kiemuraura onnistui hyvin, mutta volttikahdeksikko oli vähän hakusessa, mutta onnistui sekin:) Aapo oli todella hyvä lopussa ja kulki mahtavassa muodossa:)<3 Sitten laitoin ponin pois ja poljin kotiin.
   Kotona laitoin itseni vappujuhlia (joista teen oman postauksen) varten.

Tiistaina Aapolla oli lepis, mutta olin tallilla kuitenkin. Siellä oli nimittäin vappukisat. Sennuille tarkoitetut. Äitini piti mennä niissä, mutta ei se mennyt, koska oli Kuopiossa. Aapo oli koko päivän siis ulkona!:D

Keskiviikkona menin Aapolla rennosti ja harjoittelin lävistäjän keskellä siirtymistä laukasta raviin. Se voi olla vaikeaa ponilla joka tykkää laukanvaihdoista :D No lopussa se onnistui ja olin mennyt n.1h lopetin ja olin todella tyytyäinen poniin <3

Olen myös kuullut, että Aapon tarhakaveri Roi lähtee lähiaikoina pois, laitumille. Aapohan ei tarhoissa pysy yksin, joten onneksi Sulo rupeaa tarhailemaan ponin kanssa:) Jos ne nyt vaan tulee toimeen keskenään:D

Tänään olisi siis tunti Aapon kanssa ja ulkoliikuntaa Sulon kanssa.;)

voi ponia kun joutuu bestiksestänsä luopumaan:(


 <3: Nora