tiistai 20. maaliskuuta 2012

52. voehan p*rkele!

Tuo kielenkäyttö on tälläisessä tilanteessa sallittua, kai?

Sunnuntain kisat alkoivat sillä että rupesimme kopittamaan possua. Itse en sitä sinne saanut, koska jännitän sitä niin paljon. Poni meni Anskun kanssa koppiin hyvin. Sitten lähdettiin matkaan, joka täyttyi pienen heppatytönalun "ihhahhaa"-laulusta <3 Kamala tie ja ajomatka, mutta ponit käyttäytyi hyvin. Matkan jälkeen Otettiin ponit ulos ja laitettiin niille molemmille suitset. Sulo laitettiin loppuun asti, mutta Aapolle heitettiin loimi ja suojat jalkaan.

Kun luokkan 80cm viimeinen verkka alkoi menin laittamaan ponin valmiiksi. Menin selkään ja rupesin ottamaan kentällä ravia. Kun päästiin verkkaan niin pystyin ottamaan suoraan laukkaa. Rata oli todella helppo 8 estettä. Verkkahypyt oli tosi hyviä ja otin vaan 3 hyppyä per suunta. Menin itse neljäntenä.

Rata alkoi hyvin ja hypyt oli mahtavia. 7 esteen jälkeen oli enää 8, joka oli sellainen normaali portti. Poni oli hypännyt samallaisen portin jo 3esteellä. No ajattelin, että en ota varman päälle vaan ratsastan myös viimeisen esteen, eli pohkeet kiinni, mutta ha tämähän pösilö päättikin kieltää sille PIRUN VIIMESELLE esteelle! Että kismitti! Mutta silti tyytyäinen poniin <3

Tänään ja eilen oli kevyen liikutuksen päiviä, koska poni oli astunut hokkireijät jalalle ja jalka oli turvonnut ja lämmin eli TAAS kaikki ei ole reilua...

Kuvia ja hieno tippuminen tulee joskus:)

TÄÄ EI OO REILUU....
<3:norppis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti