keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aapon erikoisuuksia

Kuvamateriaalipula on suuri joten ajattelin kirjoittaa postauksen johon ei ajankohtaisia kuvia niinkään tarvitse. Postauksen ideana on se, että kerron joitain asioita mitä ette ehkä Aaposta vielä tiedä. Pidemmittä puheitta mennään suoraan aiheeseen!

Aapo kengitetään kesäisin tavalliseen ratsukenkään, mutta talvisin poni kengätään ravikenkään. Tämä siitä syystä, että ponin polvet eivät reagoi laisinkaan silloin talvikenkiin. Painoero ratsukesäkenkien ja hokitettujen ravikenkien välillä on hyvin pieni. Aapo on paljon parempi liikkuvuudeltaan ja ratsastettvuudeltaan näin.

Poni etsiskelemässä kaloja..
Aapo on ruunattu vasta 7-vuotiaana eli kaksi vuotta ennen minulle tuloa. Sitä kyllä ei kovin paljoa enää huomaa, mutta alkuaikoina sen huomasi välillä vähän liiankin hyvin.. Ennen poni oli melkoinen naistennaurattaja (tai oikeastaan naisten vinguttaja), mutta nykyään ponia ei voisi vähempää kiinnosta vikisevät tytöt. Sen sijaan vinkuvat ruunapojat ovat ponin mielestä superhauskoja!

Aapo rakastaa Paussi- keksejä. Entinen ponini Lili rakasti myös näitä kyseisiä herkkuja, varsinkin vadelman makuisina.. Lilin lähdettyä kaappiini jäi paketillinen pausseja ja testasin tykkäisikö Aapo niistä ja siitä lähtien ne ovat kuuluneet meidän lemppariherkkuihin.


Iän kertyessä ponin hierontojen välinen aika on kutistunut vuodesta noin kolmeen kuukauteen. Se ei ponia haittaa, koska kukapa nyt ei nauttisi siitä, että inhottavat jumit aukaistaan! Tosin Aapoa kyllä kiukuttaa seistä paikallaan lähes tunnin ajan!

Aapolla on tapana tiputella kaikki loimet, riimut ja riimunarut karsinan ovesta aina, kun mahdollista.. Ennen kun poni oli vapaana tallissa sen päätehtävänä oli saada jokaisen hevosen karsinan ovesta ainakin yksi loimi kiskottua alas, mutta pitkän keskustelun jälkeen Aapo alkoi tyytyä kohtaloonsa ja jätti muiden loimet rauhaan. Myös seinällä roikkuvat riimunnarut ovat hirveän mukavia tiputeltavia..


Kesäisin uittoreissuilla Aapon on pakko upottaa turpa veden alle ja räiskyttää vettä niin, että koko lähiseutu on aivan läpimärkä! Varsinkin Jalmarin kanssa uintireissuilla on tosi kiva, kun saa räiskyttää vähän mutavettä valkoisen ponin karvapeitteeseen. ;)

Jos käymme maastossa Sofian ja Jalmarin kanssa siten, että Jalmarilla on päällä häntäläpällinen ratsastusloimi, Aapon on pakko heitellä sitä häntäläppää Jalmarin pepun päälle.. Joskus poni saattaa myös hieman kiskoa häntäläppää, jos vaikka Jallu vähän hidastaisi vauhtia.. Onneksi Jalmari ottaa asian täysin vitsillä ja yrittää ymmärtää vanhan herran outoja pakkomielteitä.. :D

Aapo ja Tiko maastoreissulla viimeviikolla.
Aapo tuntee tallin rytmityksen todella hyvin. Hevoset menevät meillä tietyssä järjestyksessä ulos ja Aapo tietää tasan tarkkaan millon on hänen vuoronsa. Silloin vuoro myös ilmoitetaan selkeästi hörisemällä. Sama pätee myös iltatallia tehdessä. 


Aapo ja minun koirani Tiko vihaavat toisiaan, mutta jostain kumman syystä ne yrittävät pääosin sietää toisiaan. Jos Tiko sattuu tulemaan liian lähelle ponin heiniä on äkäinen mulkaisu ja jalan polkeminen ponin puolelta taattu. Jos taas Aapo sattuu työntämään nokkansa liian lähelle Tikoa, se varmasti näyttää hampaitaan ponille. Muita hevosia kohtaan Tikolla ei ole mitään ongelmaa ja Aapokaan ei muista koirista mitään sano, mutta näillä kahdella on todella selvä vihasuhde..

Aapon maanantaisesta hieronnasta.

Huomenna olisi tarkoitus Sofian julkaista Sorayan hyppypostaus, tyylikkäästi myöhässä, mutta kuitenkin! Viikonloppuna olisi tarkoitus kuvata videopostausta/yhteistä mydayta, kun Sofia tulee taas Iisalmeen!
Mitä mieltä olitte tälläisestä postauksesta? Haluaisitteko, että Sofia toteuttaa samantyylisen vaikka Jalmarista?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kuulumisia kännykkäkuvien merkeissä

Tänään vihdoin sain käyttööni oman tietokoneen! Blogin kannalta tämä on oikein mahtava juttu, kun ei enää tarvitse kysellä siskolta lupaa koneen lainaan, kuvien tallentamiseen tai mihinkään muuhunkaan. Tämän uudistuksen myötä pystyn helpommin toteuttamaan esimerkiksi tälläisiä kännykän tyhjennys postauksia. Olisin halunnut nämä kuvat johonkin fiksuun järjestykseen, mutta blogger ei ollut kovin yhteistyöhaluinen joten luovutin.. Pitemmittä puheitta, siirrytään siis kuviin.

Aamutallin tekoa ihan kivassa talvisäässä.

Alkusyksystä pikkusiskoni kävi tallilla, hepat ei niinkään kiinnostaneet, mutta onneksi tallilla oli kissa :D


Tämä ja ylempi kuva on niiltä ajoilta, kun oli synkkää ja harmaata. Tämä päivä oli ehkä ainut aurinkoinen päivä sillä viikolla.. Onneksi onnistuin pääsemään tallille pitkän hyppytunnin ansiosta!

Pappa ärsyttämässä Jalmaria. Ponin ihan ehdoton lempparijuttu on chillailla irti joko tallissa tai pihalla.

Tämän viikon yksi maastoreissu, mahtava keli ja huippu poni!

Samaiselta päivältä lenkin jälkeen. Ponille tuli himpun kuuma!

Tämä kuva on otettu jouluaattona, perinteiden mukaan käytiin viemässä heppoille herkkuja ja käytiin Aapon kanssa pikkukävelyllä maastakäsin.

Venlan kanssa lenkille lähdössä. Kuva on varmaan alkusyksyltä, kun tammalla on noin ohut karva..

Tämäkin kuva on jouluaatolta, Venla piti hirmuista meteliä tarhassa, kun älysi, että muut saavat herkkuja..

Kävin perjantaina kampaajalla ja hiusväri muuttui vaaleasta punertavan ruskeaksi. Itsellä on paljon kotoisampi olo näillä tummemmilla hiuksilla!
Mitä tykkäsitte tälläisestä postauksesta? Toteutanko tämmösiä jatkossakin? Tosin olen tosi huono kuvaamaan esimerkiksi tallilla, kun yleensä en kännykkää siellä pidä. Kuitenkin pidemmältä aikaväliltä kuvia kertyy jonkin verran.

torstai 26. helmikuuta 2015

Koulutreeni kentällä

Tai ainakin jokin sen tapainen..

Ehdottomasti suosikkikuvani kaikista meidän yhteiskuvista!

Pari viikkoa takaperin Juulia oli taas pitkästä aikaa kuvailemassa meidän treenejä! Sofia oli myös samaan aikaan kentällä hyppäämässä Sorayan kanssa, joten siitäkin saatte postausta sitten, kun Sofia kerkeää sen kirjoittaa!


Ponin kanssa oli tarkoitus tehdä askellajipainoitteinen treeni. Aapon kuntoutuksen takia olen jakanut kenttätreenit kahdenlaisiin treenikertoihin. Askellajipainoitteisessa treenissä keskitytään oikeastaan täysin siihen, että poni toimii kaikissa askellajeissa hyvin. Tehtäväpainotteisessa treenissä taas keskitytään eri tehtävien toimivuuteen ja suoritukseen. Tällä systeemillä poni jaksaa paremmin keskittyä ja voimattomuutta ei ilmene niin paljon.


Alkukäyntien jälkeen keräilin ohjat ja rupesin taivuttelemaan ponia suurilla ympyröillä. Aapolla oli vähän kyttäilypäivä ja suurin osa sen keskittymisestä meni pienten vihreiden miehien etsiskelyyn. Hetken tuijottelun jälkeen herra luovutti tämän suhteen ja alkoi tehdä tosi kivaa ja rentoa pätkää käynnissä.



Muutaman hyvän ympyrän jälkeen nostettiin ravi. Ravissa tehtiin samoja juttuja kuin käynnissä. Aapo oli hieman juokseva ja muutenkin oudon tuntuinen selkään.. Päätin kuitenkin jatkaa hetken hölkkäilyä, jos outous johtuikin vain alkukankeudesta. Muutaman kierroksen jälkeen poni oli edelleen outo, hyppäsin alas selästä ja otin satulan pois. Nousin takaisin selkään ja nostettiin heti ravi, Aapo oli taas täysin normaali rento oma itsensä. Ilman satulaa ravailtiin melko pitkä tovi ja poni oli tosi mukava ja se ravasi hyvin selän läpi.




Laukkaa ei loppujen lopuksi otettu ollenkaan, koska poni oli jo niin väsy ettei laukasta olisi tullut mitään. Väsyessään Aapolla on huono tapa rueta kenkkuilemaan ja ilman satulaa tälläisen nopealiikkeisen possulaisen selässä on hyvin vaikeaa pysyä.. Joten sen suurempien ongelmien välttämiseksi päätin siirtää laukkaamisen seuraavalle päivälle ja silloin poni oli taas oikein mainio!


Loppukäynnit käytiin kävelemässä maastossa ja tallissa venyteltiin kaula ja selkä kunnolla. Satula lähti viimeviikolla topattavaksi ja ilmeni, että siihen piti vaihtaa kokonaan uudet villat, vaikka päälisin puolin siinä ei tuntunutkaan mitään suuria patteja. Satulattomuus ei tosin ole mikään ongelma, koska ollaan oikeastaan menty enemmän ilman juuri sen takia, että ponin selkä tulee paremmin käyttöön ja läpi silloin.



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Muutoksen tuulia

Pitkän tauon jälkeen päätin taas herätellä blogini eloon, tosin se toi mukanaan paljon muutoksia. Nimittäin Piste I:n päälle -blogi sai minun lisäkseni uuden kirjoittajan! Uusi kirjoittaja on minulle ja Aapolle vanha tuttu. Ollaan nimittäin oltu Sofian kanssa kavereita vuodesta 2005 lähtien! Sofialla on oma poni nimeltä Alarm ja he kilpailevat kansallisella tasolla esteitä.

Minä ja Mona sekä Sofia ja Maxi.

Sofia ja Jalmari.

Sofian mukaan saaminen lisää blogin monipuolisuutta siten, että pääsette lukeemaan postauksia myös esteratsastajan näkökulmasta, itse kun olen koulurastastaja henkeen ja vereen.. Pyrimme Sofian kanssa siihen, ettei tällaisia monen kuukauden taukoja enää synny ja toivotaan, että minunkin motivaatio kasvaa taas kevättä kohti! Seuraavan kerran, kun Sofia ja Jalmari tulevat taas Iisalmeen niin suunitelmissa on kuvata teille videopostausta!



Sitten minun heppojen kuulumisiin. Aapon kuntoutus etenee hyvää tahtia, tosin satulattomuus tuottaa pieniä ongelmia välillä. Ollaan tehty tosi pitkiä maastolenkkejä, jumppailtu kentällä ja opeteltu uusia temppuja. Venlan talvet koostuvat pääosin kärrytreeneistä, kun pohjat ovat näin talvisin parhaat ajamiseen. Ratsastusta ja muuta temmeltämistä ei tietenkään olla unohdettu ja tamma onkin kehittynyt mukavaa vauhtia taas eteenpäin!



Blogin ulkoasu tulee muuttumaan tässä lähiaikoina niin, että saadaan Sofia, Jalmari ja Venluskakin banneriin mukaan! 


Loppuun vielä kysymys siitä, että mitä olette mieltä siitä, että myös blogin facebook-sivu heräteltäisiin eloon ja ruettaisiin Sofian kanssa päivittelemään sitäkin aktiivisesti?

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

232. Kuinka huono tuuri meillä voikaan olla?

Taukoa tauon perään, mutta motivaatiota ei ole. 

Onko tämä enää edes huonoa tuuria? Vai onko tämä joku meitä vainoava vitsaus? Meillä meni koko kesä molempien heppojen kanssa tosi hyvin ja Aapokin kuntoutui täysin käyttöponiksi, kuten niistä parista postauksesta, joita kesän aikana jaksoin naputella, varmaankin huomasitte. Elokuu ja syyskuun alku treenattiin ahkerasti tulevia kotikisoija eli aluekoulumestaruuksia varten.

♥


Kuitenkin noin viikkoa ennen kisoja poni alkoi olla taas vaihteksi epäpuhdas.. Hellvetti. Sen jälkeen pidettiin pari viikkoa ihan kävelyliikuntaa ja kahden viikon jälkeen juoksutin ponin ja totesin, että se on edelleen ep. Siitä lähtien ollaan oltu pelkällä hölkkäliikunnalla ja oikeastaan ollaan vaan maastoiltu - kyllästymiseen asti.


Aaposta ei yleensä huomaa, että onko se kevyemmällä liikunnalla vai ei. Nytkään sitä ei oikeastaan ole huomannut, mutta jotain outoa ponissa on ollut ja minun tulkinnan mukaan se ei johdu mistään virrasta, koska silloin sen ilme ei olisi niin jollain tavalla raukkamainen. Onneksi päästään jo ensi viikolla klinikalle niin saadaan tietoon mikä Ukilla on. 


Eli ensi viikolla saadaan tietää miten tästä jatketaan ja miltä meidän tulevaisuus näyttää. Toivotaan parasta, pelätään pahinta..♥


Koska olen todella laiska ja en tiedä milloin seuraavan kerran jaksan taas päivittää blogia, niin kerron tähän samaan syssyyn myös Venlan kuulumiset. Tamma on ollut ihan huippu! Pientä motivaatiopulaa on ollut aina välillä, mutta monipuolisella treenillä ollaan sekin saatu korjattua. Siitä on tulluttosi mukava ratsastaa ja se alkaa muistuttaa jo lähemmäksi ratsua kuin ravuria. Ravi on muuttunut huomattavasti ja pieniä laukkapätkiäkin ollaan päästy ottamaan, Kuolainkin vaihdettiin normaaliin niveleen joka siis tällähetkellä toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Venla on nykyään ihan pommin varma ja sen kanssa onkin tullut tehtyä vaikka mitä kivaa ja hölmöä!





perjantai 15. elokuuta 2014

231. Kuvapostaus - ponien ensimmäinen laidunpäivä

Kuvien laatu on todella huono, mutta ei anneta sen häiritä.

♥


"Kuules neiti, älä kuvittelekkaan tulevas ohi!"





tiistai 5. elokuuta 2014

230. Koulutreenit helteessä

-tai sanottaisiinko paahatavassa kuumuudessa..

Viikko takaperin oltiin Juulian ja Olivian kanssa tallilla. Juulia kameran takana, Olivia Venlan selässä ja minä tottakai Aapon kyydissä. 
Tarkoituksena oli tehdä lyhyt ja ytimekäs treeni, koska kumpikaan meistä - poni taikka minä, ei oltaisi jaksettu mitään pitkää treeniä. 


Alkuverkkana tehtiin paljon kiemuroita, ympyröitä ja suunnan muutoksia jotta poni vertyisi mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Aapo oli alusta lähtien hyvin kuulolla ja kantoi itseään tosi kivasti! Ravi oli myös todella irtonaista ja ravin tahti oli hyvä ja tasainen.




Laukassa otettiin vain pari kierrosta suuntaansa, koska poni tuntui heti ensimmäisestä nostosta lähtien hyvältä, joten en sitten kehdannut enempää laukkuuttaa meitä kumpaakaan. Innostuttiin tulemaan molempiin suuntiin kerran kentällä olevaa kavalettiristikkoa, lahjattomat loikkii, mutta hauskaa meillä kuitenkin oli!




Loppuun otettiin vielä vähän harjoitusravia ja ai että millaista ravia poni esitti! Hienohieno Ukki ♥



Laidunkaverit samassa kuvassa ♥