Heippa! (varmaan eka kerta, kun nuin aloitan) Nyt sain kuvia sen verran, että kehtaan edes postauksen koko kisoista tehdä. Elikkäs olin tämän kuun alussa ensiksi KiuRan estekansallisissa ja heti sen perään KuoRin aluekoulumestaruuksissa. Viisaat on voinut jo kyylätä tulokset Kipasta tai Equipesta.
KiuRa:
Aamulla lähdimme seitsämän aikaan ponien kanssa ajamaan Hingunniemelle. Sofia meni Nandan kanssa ensimmäisen luokan 80cm. Sen takia oli niin aikainen lähtö. Kun olimme kisapaikalla purimme ponit ja laitoiimme Nandan valmiiksi. Onneksi Roosa oli mukana, joten pystyin jättämään Aapon Roosalle ja lähteä Sofia kanssa tutustumaan rataan. Terhikin tuli meidän kanssa siihen, myös Minttu liittyi seuraan, jotta löytäisi parhaimmat esteet joita kuvata. Annoin hieman neuvoja, mitä radalla kannattaa tehdä ja mille esteille pitää tehdä hyvät ja tarkat tiet. Sitten menin itse ponin luokse.
![]() |
| (c) Miia Ruuskanen |
![]() |
| 90cm (c) Miia Ruuskanen |
Rata alkoi sellaisella juuri tapissaan olevalla okserilla. Siihen tuli ihan hyvä vähän liian lähelle oleva paikka ja se sitten tippui. Heti sen jälkeen poni korjasi kakkosesteelle. Sitten tuli se kammotus okseri! Muistuttelin siinä ponia, että kyllä me tästä yli mennään, mutta ei! Paikka olisi tullut niin pohjaan, että olisimme varmaan rymynneet esteen läpi jos poni ei olisi kieltänyt. Sitten kuitenkin uusi tie ja heitolla yli! Loppurata meni todella hyvin, ilman mitään senkummempia empimisiä. Radan lopputulos oli siis 10vp, koska kaksi niistä tuli ylitetystä enimmäisajasta, kuitenkin mikä parasta me päästiin se läpi!
![]() |
| 100cm (c) Miia Ruuskanen |
Kuor:
Aamulla oli lähtö joskus ennen seitsämää. Olimme perillä joskus kahdeksan aikaan. Oma lähtöni oli vasta kahdelta, mutta koska tulin muiden kyydissä menin heidän aikataulun mukaan. Onneksi saatiin ponille karsina siksiaikaa. Siinä viiden tunnin aikana kerkesin hyvin letittää ponin ja siistiä sen kunnolla. Lähdin verkkaamaan joskus puoli kahden aikaan. Poni oli verkassa ihan sikakiva. Kulki hyvin tuella ja teki pyydettävät asiat. Sitten lähdin radalle.
Pyörin siinä radan sisäpuolella ja yritin saada ponin rennoksi ennen rataa. Sitten pilli soi ja unohdin taas hengittää. Radalla Aapo oli ihan kiva vähän löysä, mutta paras koulurata ikinä! Tosin se päätuomari ei tykännyt.. Kakkostuomari tykkäsi! Joten tuloksena oli 56.522% ihan hyvin! Tavoite oli yli 55%.
| 100cm (c) Sofia Kastari |
| 90cm (c) Katriina Pasanen |
| 90cm (c) Katriina Pasanen |
| 100cm. (c) Katriina Pasanen |
| 90cm. (c) Katriina Pasanen |
//Nora

















