sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

220. Voihan Tamma!

Tamma isolla Teellä! Ja tämähän tamma on siis pikku Venla. Sain kuvaajan pitkästä aikaa ihan vain Venlaa varten, koska Aapolla oli eilen maastopäivä.


Tarkoituksena oli, että tehdään perus juttuja eli pohkeen reagointia, kääntämistä, ympyröitä ja sitä, että päästään ravaamaan ilman mitään pölhöilyjä. Noh, kaikki muut onnistui kiitettävästi paitsi viimeinen..



Alkuun tein käynnissä ihan pysähdyksiä ja ympyröitä. Ollaan jo vähän taivuttelujen alkeita opeteltu ja sekin alkaa toimia hyvin! Käyntijuttujen jälkeen muisteltiin muutaman päivän tauon jälkeen sitä, että kuinkas se ravi nouseekaan. Pienen avustuksen kanssa heppa nosti kiltisti ravin ja päästiin ravaamaan kaksi kierrosta ilman ongelmia, mutta sitten ne ilmaantuivat kuin tyhjästä. Tamma veti liinat kiinni ravista ja hyppäsi heti perään pystyyn, eikä millään pikkuloikalla vaan ihan kunnolla! Kaksi kertaa se kerkesi hypätä, kun sitten painoin pohkeet kunnolla kiinni kylkiin ja näpäytin raipalla neitiä pepulle. Sen jälkeen ei heppa enää yrittänyt kahdelle jalalle. Jospa se siitä, ehkä se tajusi ettei se työnteko siihen lopu.




Tämän kohtauksen jälkeen kaikki jatkui ihan normaalisti. Tehtiin ravissa molempiin suuntiin pääty-ympyröitä.
Loppuun tehtiin myös temponmuutoksia ja heppa toimi niissä tosi kivasti. Ravissa varsinkin on huippua, että tammaa saa jo pienemmälle raville ja sitten eteenpyydettäessä ravia lähtee tosi kivasti! On se kaikesta pöllöilystä huolimatta kyllä hieno heppa!

'




Treenin lopuksi otettiin tammasta taas rakennekuvat ja voi herranisä kuinka paljon se on laihtunut! Ainakin omaan silmään muutos on ihan huima! Miltä se teidän silmään näyttää?



Loppuun vielä pieni videonpätkä hölkkäilyistä, myös tuo pomppuloikka show näkyy videolla.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

219. Viimeiset treenit ennen klinikkaa

Huomenna starttaa kuorma-auto tallin pihasta klo 9 kohti Oulun klinikkaa Aapo kyydissä. Ponille tehdään polven stiletaatio ja jos kaikki menee suunitelmien mukaan, päästään 4viikon päästä laukkaamaan jo kokonainen kierros! Postaus sisältää paaaaaljon kuvia!!




Kuitenkin tänään menin kentällä kevyesti koulua, pääosin hölkkäiltiin, koska poni joutuu viikon karsinalepoon niin ehkä se ei räjähdä käsiin. Aapolla on nykyään käytössä hackamore "kuolain" ja sillä se on ihan superyvä ratsastaa!




Tehtiin ihan normaaleja juttuja, ympyröitä ja kaarevia uria. Ei mitään kovin kummallista, koska tarkoitus oli saada poni vaan hyvin läpi ja venyttämään eli aika pitkässä muodossa mentiin. Poni oli tosi pehmeä ja sain ratsastaa oikeastaan pelkästään istunnalla ja jalalla. En nyt ala kamalammin analysoimaan, kun ei tehty mitään kummoisia.



Loppuun menin vähänaikaa kaulanarulla ja voin vaan sanoa, että on tuo Ukkiponi vaan kaikista paras ♥





Istuntani on taas vähän hakoteillä ja jalkani ovat miten sattuu, mutta se johtuu vain siitä, että minulla on polvet kipeät joten jouduin pitämään niitä aika koukussa.. Kädetkin seikkailevat siellä sun täällä, mutta eiköhän asia korjaannu, kun päästään taas valmennuksiin!







Aapon jälkeen ajoin suoraan Koljonvirralle ja ratsastin Sulon. Heppa oli tosi kiva ja molemmille tuli kuuma! Pääsin laukkaamaan taas pitkästä aikaa kunnolla ja fiilis oli ihan huippu! Eli siis hyvä päivä kaikinpuolin.

Spiritas "Sulo" *MYYNNISSÄ*
Sain tänään vähän videomateriaaliakin, mutta sen lataaminen tänne veisi tuhat ja yksi vuotta, joten julkaisen sen ja loppuja kuvia jossain muussa postauksessa.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

218. Talven viimeiset peltotreenit


Sunnuntaina Juulia tuli kuvaamaan meitä taas pitkän tauon jälkeen! Tällä kertaa suunnattiin pellolle, koska kaikki muut paikat ovat jäässä tai ihan kuraisia.. Onneksi pelto oli hyvässä kunnossa ja siinä pystyi hölkkäilemään hyvin. Tälläkertaa satulana toimi tuo estepenkki, siihen verrattuna istuntani on ihan siedettävä! Tosin kädet seilailee siellä sun täällä..



Aloitettiin alkuun ihan käynnissä taivuttelujuttuja, mutta koska ponia ei kiinnostanut yhtään mikään kävely, aloitettiin ravaamaan suht nopeasti. Ravissa poni olikin tosi kivasti kuulolla ja jaksoi keskittyä työntekoon, vaikka mieluiten se olisi vaan hölkännyt kotiin..



En tehnyt mitään ihmeellistä, vähän taivutteluja ja ympyröitä. Tarkoitus oli saada poni vaan hyvin avuille ja nopeasti reagoimaan pohkeeseen. Tehtiin paljon temponmuutoksia ja niissä poni toimi tosi kivasti! Aapon ravi on muutenkin parantunut tosi paljon, kun ollaan sitä treenattu kohta puoli vuotta. Parhaiten tulosta ja muutosta näkyy keskiravissa. Siinä poni venyttää jo tosi hyvin ja tahti alkaa olla hyvä, eli ei liian juokseva ja tikittävä! Jes, toivottavasti se pysyy samana, kun päästään laukkaamaankin.





Loppuun tein keskiravia lävistäjällä ja pitkilläsivuilla. Viimeinen keskiravi oli niin hyvä, että lopetettiin koko homma siihen! Loppuravit ravattiin tiellä ja sitten käveltiin kotiin. Sanoin Juulialle, että 25min ja Aapo on hiessä. Noh, oikein tiesin. Kerettiin mennä pellolla se 25min ja pojalla oli jo hiki pinnassa ja puuskutti ihan kiitettävästi! Eli töitä ukki ainakin teki.





Kotona purin Aapolta tavarat ja vein sen tarhaan. Näytettiin Juulialle pari temppua mitä Pappa on oppinut tässä parin kuukauden sisällä ja otettiin pari asiallista kuvaa. Ajattelin muuten tehdä sellaisen koosteen Aapon tempuista mitä se osaa, ollaan tässä saikun aikana opeteltu vaikka mitä!
 
Ihana ukkiponi :3
Loppuun vielä kuvat siitä viimeisestä keskiravista. Ai että miten hieno poika, vaikka itse sanonkin!
Kulma ennen keskiravin aloitusta. Näin, kun saisi ponin aina taipumaan!

Miltä meidän meno näyttää teidän silmään? Ja haluatteko sellaisen koosteen Aapon oppimista tempuista?

perjantai 7. maaliskuuta 2014

217. Kuvia viimepäiviltä








Olen nyt pari kertaa päästänyt ponin irti kentälle, että se saisi tehdä jotain omia juttuja. Yleensähhän poni vain syö, mutta välillä se innostuu tekemään pari pukkia ja juoksee samantien takaisin kentän laidalle syömään risuja.. Tämä on ihan hyvä liikutusmuoto aina välillä, koska jalkaanhan ei satu, eikä se voi pahentua joten välillä on ihan kiva antaa ponin tehdä ihan omia juttuja!
Meillä on muuten klinikka-aika varattu 7.4 Ouluun ja siellä Aapolle tehdään stiletaatio tuohon vasempaan takapolveen. Sen jälkeen on 4vkn sairasloma ja sen jälkeen pitäisi päästä kohottamaan kuntoa ja poistamaan tuota saikulla kertynyttä mahaa..