torstai 14. marraskuuta 2013

Mielipidepostaus; kouluratsastus vs. esteratsastus

Niin, ideahan lähti siitä ettei minulla ole vain aihetta postailla. Joten siis mietiskelin aiheita joista voisi tehdä mielipidepostauksen ja päädyin tälläkertaa vertailemaan kouluratsastusta ja kouluratsastajia, ja esteratsastusta ja esteratsastajia. Varoituksena: postaus on pitkä ja tekstipainoitteinen.
   Postaus sisältää omia näkemyksiäni ja mielipiteitä asioista, ja koen että mielipidepostauksessa näkyy kirjoittajan oma mielipide.



No aloitetaan minulle nykyään tutummasta aiheesta ja sen piireistä eli kouluratsastuksesta ja sen harrastajista.
   Silloin, kun olin vielä henkeen ja vereen esteratsastaja ajattelin, että kouluratsastajat ovat tympeitä ja nirppanokkaisia kukkahattutätejä, vailla mitään huumorintajua. Koulukisoissa kävin harvoin ja ehkä senkin takia aina niistä jäi paha maku suuhun. Vaikka kisat menivät hyvin niin ihmisistä minulle tuli aina sellainen tympeä fiilis. Silloin todellakin sanonta "nuttura (liian) tiukalla koulukisoihin" oli totta.
Nykyään kisoihin lähden hyvällä fiiliksellä ja tuttujen ihmisten kanssa huumori löytyy ihan verkassakin! Tutuilta saa palautetta radan jälkeen ja se kukkahattutäti stereotypia on historiaa. Vaikka kisat olisivat menneet kuinka penkin alle, niin kotiin tullan silti hyvin mielin!



   Kouluratsastushan on kaiken A ja O, siitähän ei vain pääse mihinkään. Joskus muinoin suhtauduin siihen aivan liian välinpitämättömästi. Niin, mutta entäs sitten, kun on esim tyyliratsastusluokka estekisoissa ja istuntasi on aivan hakoteillä? Asia korjautuu perinpohjaisesti aloittamalla kouluratsastuksesta. 
  Kouluratsastushan on arvostelulaji ja tuomarin antama palaute on tuomarin oma mielipide. Turhan usein ihmiset valittavat tuomarien kommenteista ja numeroista. "Sain tosta laukkaympyrästä vaan 6, vaikka mun mielestä se oli ainaki 7 arvonen!" Jeesus, siis jos se tuomarin mielipide on, että se ympyrä ei ollut seiskan arvoinen niin sitten se vaan ei ole.  Usein myös katsomosta kuulee kommenttia, ja välillä ihmiset tekevät siitä hirveän shown. Arvostelulaji... Asialle ei voi mitään.



Sitten siirrytäänkin esteratsastukseen ja esteratsastajiin.
Nykyään laji on itselleni hieman kaukaisempi, mutta estekisoisssa olen pyörinyt koko pienen ikäni. Estekisoissa porukka on ehkä vähän rennompaa, kun koulukisoissa, mutta arvostelua kuulee kyllä estekisoissakin. Me hevosurheilijat olemme vaan sellaista sakkia, että enemmän puhutaan, kun mitä asiasta edes tiedetään. Oma mielipiteeni esteratsastajista on tosiaankin minun mielipiteeni. Hieman hurjapäitä, osin jopa hulluja, kun uskaltavat niinkin suuria esteitä kuin 140cm ja siitä eteenpäin.
   Vaikka esteratsastajista sanotaan, että he ovat rentoa sakkia niin usein näkee myös näitä lapsia jotka menevät "pikkuluokkia" ja jos rata menee huonosti, eli ei pääse sijoille niin sitten valitetaan ponista, kentän pohjasta, ratamestarista ja katsomosta. "Se pelkäsi sitä ja tätä." "Tuo tie oli kamalan vaikea ratsastaa, ei tuollaisia saa tehdä." Jos kisaat alue-/kansallisella tasolla, radat ja katsojamäärä ovat sen mukaisia. Et voi sanoa kaikille katsojille, että nyt minun suoritukseni aikana kaikki on hiljaa ja liikkumatta. Heh, ei se vaan onnistu niin!

(c) Minttu// aaveen.net


Esteratsastushan tukee kouluratsastusta ja toisin päin. Kouluratsastaja ja -hevonen pääsee virkistämään mieltä, kehittämään tasapainoa ja muutenkin monipuolistamaan treeniä lihaksistolle. Kun taas esteratsastaja ja -hevonen tarvitsevat viikottaista treeniä koulupuolella, jolloin estevälit ovat ratsastuksellisesti helpompia ja hevonen on oikeasti helpommin hallittavissa ja se on myös avuille tarkkaavaisempi. Siispä molempi sen parempi!

Mutta todellisuudessa kaikista tärkeintä tässä harrastuksessa on, että kaikilla on hauskaa!
Sekä hevosella, että ratsastajalla!(;


Loppuun kyselin neljältä hevospiireistä tutuilta kavereiltani heidän mielipiteitään molemmista lajeista ja tytöt innostuivat kirjailemaan kunnon romaaneita!

1.Kouluratsastus vs. Esteratsastus
Kouluratsastus ja esteratsastus ovat molemmat erittäin tärkeitä. Itse en melkein koskaan käytä sanaa kouluratsastus, jos en ole missään kouluvalmennuksessa, vaan sanon ” menin sileällä ” tmv. Itse olen 100 % esteratsastaja, ainakin omasta mielestäni. Esteratsastuksessa kiehtoo, vauhti ja se että kukaan ei tee samanlaista rataa kuin toinen. Esteratsastus kilpailuissa tunnelma on jännittävä, mutta kuitenkin rennompi kuin koulupuolella. Radat ovat erilaisia ja siinä ei arvostella hevosta eikä ratsastajaa, tai eivät ainakaan tuomarit, mikäli kyseessä ei ole tyyliluokka. Itse olen kilpaillut molempia. Kouluratsastuksessa tykkään siitä, kun saa hevosen toimimaan juuri niin kuin haluaa, kukapa ei? Kilpailuissa tunnelma on hieman kireä ja jännittynyt. Kouluratsastuskilpailuissa yritetään saada aina viimeisen päälle puunattua ja letitettyä, mutta kyllä estepuolellakin arvostetaan sitä että ratsukko on siisti ja hevonen laitettu hienoksi. Itse yleensä laitan sykeröt Vannille, jos on isommat aluekisat tai kansalliset. Koulu- ja esteratsastus tukevat toisiaan. Kouluratsastajalle tekee hyvää välillä hypätä, jolloin hevosen mieli virkistyy ja ratsastaja saa treenata omaa tasapainoansa. Esteratsastajan pitää osata myös kouluratsastusta, varsinkin jos aikoo pärjätä isommissa luokissa. Hevosen on kuunneltava ratsastajaa ja kulkea nöyränä, jolloin ratsastus on helpompaa esteiden välillä. Ja sitä paitsi eihän esteratsastaja voi pelkästään hypätä.


2,Kuten kaikki taitavat tietääkin, kouluratsastus on kaiken perusta. Kouluratsastajat ovat yleensä rauhallisempia, tasaisempia ja mahdollisesti myös arempia, jonka vuoksi ovat valinneet kouluratsastuksen. Esteratsastajat taas olevat "rämäpäisiä" ja itsesuojeluvaisto täytyy melkeimpä unohtaa korkeimmilla esteillä. Esteillä huono puoli on se, että onnettomuuksien mahdollisuus on suuri vähäkin epävarmemmilla ratsastajilla ja hevosilla, myös kuitenkin ammattilaiset tekevät virheitä jotka saattavat olla vakaviakin. Koska koulua mennään tasaisella, se mielestäni säästää hevosta enemmän. Itse olen kenttäratsastaja, joten minun täytyy mennä tasaisesti kumpaakin lajia. Pienenä en pitänyt kouluratsastuksesta ollenkaan, mutta pikkuhiljaa aloin ymmärtää sen tärkeyden ja merkityksen kaikessa ratsastuksessa, ja nykyään menen sitä todella mielelläni. Kaikesta huolimatta pidän kumpaakin lajia tasa-arvoisena.


3. Ai kumpana tyyppinä pidän itseäni? Koulu vai esteratsastajana? Hmm... mietitääs. Kisaan koulua sekä esteitä ja olen kiinnostunut kummastakin lajista melkein yhtä paljon. Sanon kuitenkin, että olen kouluratsastaja, mutta tykkään myös paljon hypätä. Okei, sanotaan, että olen sekaratsastaja. joo...niin koomiselta, kuin se kuulostaakin.
Mielipiteeni este- ja kouluratsastuksesta; Noh, esteratsastus perustuu kouluratsastukseen. Kouluratsastuksessa kehitetään hevosen kykyjä esim. kantaa itseään oikein ja työskennellä tasapainossa. Esteratsastuksessa puolestaan kiinnitetään enenmmän huomioa hyppytekniikkaan ja tälläisiin juttuihin. Mielipiteeni kummastakin lajista on tiivistettynä tämä: Kummatkin on erittäin hyviä lajia ja pidän kummistakin erittäin paljon.
Puhutaanko sitten ratsastajista? Este - ja kouluratsastajista. Mitä nyt olen kuullut, yleensä esteratsastajat unohtavat treenata kunnolla kouluratsastusta, jolloin tavallaan kärsii koulupuoli. Kenttäratsastajillahan tätä ongelmaa ei ole, koska kenttäkisoissa on kouluosiotkin. Eli esteratsastajien pitäisi kiinnittää huomiota siihen koulupuoleenkin!
Kouluratsastajat. No, isoissa kisoissa (kansalliset) kuulee yleensä, kuinka kukkahattu-tädit manaa, kuinka poninsa ei liikkunut hyvin ja näin arvostelee muita ratsukoita. Koulukilpailuissa muutenkin tunnelma on joskus aika kireä - ja minusta se johtuu ratsastajista. Jokainen ratsastaja on niin keskittynyt suoritukseensa ja haluaa kaiken menevän täydellisesti. No, sitten jos joku tulee häiritsemään juuri pahassa paikassa niin sitten saatetaan katsoa aika pahalla.
Noh, sitten pääsemme kysymykseen; Kumpi laji on mielestäsi tärkeämpi? Tähän oli helppo vastata. Kuten sanoin aiemmin, esteratsastuksen pohjana on kouluratsastus. Radalla on vain esteitä, joilla on sitten otettava eri asiat huomioon, mitä kouluradalla. Kouluratsastuksessa muutenkin hevosen tulee keskittyä kunnolla kantamaan itseään oikeassa muodossa jne. Vastaukseni on siis kouluratsastus. oon luova. tiedän.


4. Olin ennen esteratsastaja, painotan sanaa esteratsastaja. Mutta nyt en oikeastaan tiedä, koska tuli kesä ja Nora sai ohjat käsiinsä ja teki minusta myös kouluratsastajan! Eli taidan olla myös este- ja kouluratsastaja. Esteratsastuksen pitää olla siistiä, mutta se ei saa mennä liian siistiksi. Ei saa olla liian "tiptopihkudaadaa" eikä ratsastus saa mennä siihen, että ratsastetaan voitto ruusukkeet silmissä ja poni menee korvat luimussa koska sillä ei oo enää hauskaa. Esteratsastajat ovat aika (osa ainakin) voiton haluisia, sepitetään vaikka mitä ja levitetään perättömiä juttuja.
Kouluratsastus on mielestäni siistiä katsottavaa ja teen sitä siihen asti mielelläni, kunnes menee hermot ja joutuu repimään hiuksiä päästä kaksin käsin! Kun on koulukisoissa, kuulee kehuja ja kannustuksia, myös ulkopuolisilta ja puoli tutuilta. Estekisoissa kuulee kehuja ja kannustuksia vaan tutuilta ja joskus ei edes niiltäkään. Jos et hallitse kouluratsastusta on myös esteratsastusta hankala hallita! Kouluratsastus on tämän lajin A ja O !

Voittekin veikkailla kenen kirjoittamia jutut ovat! Ja niin, onko teillä jotain erityistä mielipidettä/huomiota jommastakummasta lajista tai niiden harrastajista? Ja mitä mieltä olette tästä postauksesta?

torstai 7. marraskuuta 2013

203. Blogin tulevaisuuden pohdiskelua

Kerrankin minulla on aikaa istua hetki ja kirjoittaa jotakin tänne blogin puolelle. Tälläkertaa pohdiskelen sitä mitä blogille käy, kun  aikaa tai kirjoitettavaa ei ole.

Siispä, haluatteko postauksia Aapon kanssa touhuilusta, vai katsotaanko bloggaamista sitten, kun päästään liikkumaan normaalisti?

perjantai 1. marraskuuta 2013

torstai 17. lokakuuta 2013

201. Uljas Musta

Eilen kävin ratsastamassa tuttuni Mintun hevosta Ventaa alias Mummomammuttia. Olen kerran aiemmin sitä mennyt ja meillä synkkaa ihan hyvin.


Eilen tein ihan perus jumppailujuttuja, alkuun laitoin gramaanit, mutta niiden kanssa ei onnistunut yhtään mikään niin otin ne pois. Ventu oli koko ratsastuksen ajan siveellinen ja toimi tosi hyvin! Loppuraveissa poni alkoi jo rentoutua ja nostaa selkää ylös.






Aapon klinikasta sen verran, että siltä piikitettiin vasen takapolvi ja kinner. Nyt sillä on 6vkn kuntoutus, johon kuuluu maastoilua, juoksutusta ja kavallettejä. Reissu meni tosi hyvin ja poni käyttäytyi fiksusti.

//Nora

maanantai 14. lokakuuta 2013

200. Uusi ulkoasu !

Muahah, mää (Juulia,, alias Noran hovikuvaaja:*) tein Noralle uuden ulkoasun sen toiveesta. Okei, oli tänne pakko saada syksyisempää ja uudempaa ulkoasua, kun edellinen alkoi jo mullakin tursua korvista ulos. Itse tykkään tästä ja tästä tuli aika kiva! Mitäs te tykkäätte? :) 




Multa voi muutes kysellä ulkoasun/bannerin tekemistä, mutta tuolla mun blogin puolella. Eipäs mulla muuta, heippa! (8

Ainiin, tästä ulkoasusta ja bannerista pitää voi kertoo mielipiteitä!


xoxo, Juulia//

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

199. Kuvailupäivä

Tänään otin Juulian mukaan tallille ja lähdettiin sänkkärille kuvaamaan kivassa syyssäässä. Kuvista tuli ihan kivoja, tosin Aapo on todella karvainen ja ..krhm lihava saikun takia ja minun naamani on ylivalottunut auringon takia..
Tiko oli tälläkertaa mukana ja siitäkin saatiin kivoja riehumiskuvia, mutta kamera ei tahtonut pysyä ADHD koiran perässä.. (Juulia käski ilmoittaa, että se kuvasi ekaa kertaa nikonilla (minun kamera) ja kuvat on kuulema sen mukaisia.)

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14. ja joku yritti epätoivosesti ängetä kuvaan:D
Tulipas niitä paljon! Mitä tykkäsitte? Mitkä kuvat ovat teidän suosikkeja?

//Nora


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

198. Klinikkareissu odottaa!

Tosiaan tiistaina meillä on aika Oulun klinikalle. Siitä enemmän klinikkareissun jälkeen.




//Nora